Sinilevää

2016-06-28_sinileva_01

Juhannuspäivän aamuna oli aivan tyyntä, joten kävin soutamassa kauempana olevien pikkusaarten ympäri. Olin huomannut saaremme rantavedessä outoja vihreitä siitepölylauttoja, ja kun palasin soutulenkiltä, niitä oli kasaantunut rantaan enemmänkin. Ilmiö osoittautui sinileväksi, jota emme ole näillä vesillä ennen nähneet. Sain selville, että aikaisen kevään johdosta järvivedet ovat lämmenneet harvinaisen nopeasti, minkä vuoksi sinilevää on ilmaantunut sellaisiinkin paikkoihin, joissa sitä ei ole ennen tai ainakaan pitkiin aikoihin ollut. Sinilevää on itse asiassa luonnostaan kaikissa Suomen vesistöissä, mutta se ei juuri ryöstäydy riesaksi asti kuin matalissa ja rehevissä vesissä.

2016-06-28_sinileva_022016-06-28_sinileva_03

Alkoi hiukan tuulla, ja vesi sekoittui sen verran, että lauttamaiset leväjuovat katosivat rannasta. Ehätin ottamaan ilmiöstä kuvia vasta tässä vaiheessa, kun levähippuja näkyi enää veden seassa. Enemmän levää oli vielä kasaantuneena rantakivillä (ylempi kuva), ennen kuin aallot huuhtoivat senkin pois.

Suhtauduimme asiaan ensin pelonsekaisin tuntein. Olemme saaressa täysin järviveden varassa juomavettä lukuun ottamatta, mutta sinileväistä vettä ei pitäisi käyttää pesu-, tiski- eikä löylyvetenä, koska se on kehollemme myrkyllistä. Yli vuorokauteen emme pumpanneet järvestä vettä, vaan säästelimme padassa ja saaveissa olevaa vettä. Tarkkailin levätilannetta, ja parin päivän sisällä sinilevähiput alkoivat aika nopeasti vähetä ja katosivat lopulta eilen kokonaan, ainakin näin silmä- ja käsimääräisesti rantavedestä päätellen. Kivi vierähti sydämeltämme! On kiinnostavaa nähdä, miten levätilanne kehittyy kesän aikana ja mitä pitää tuleman seuraavina kesinä.

2016-06-28_sinileva_052016-06-28_sinileva_04

 

Mainokset

Kaunis juhannus

Juhannusaatto oli tänä vuonna rauhallinen, tyyni ja sanalla sanoen upea. Ihastuttava poikkeus niihin lukuisiin kertoihin, jolloin sää on ollut enemmän tai vähemmän kylmä, tuulinen ja sateinen! :D

Tyynen veden yli kantautui silloin tällöin puhetta muilta harvoilta mökeiltä, joita laajassa maisemassamme on, mutta mekastus ja muut häiriöt loistivat poissaolollaan, kuten yleensäkin. Me vietimme äidin kanssa hyvin sivistyneen juhannuksen. Söimme loimulohta, uutta perunaa, sienisalaattia ja tekemääni tsatsikia. Loimulohi on ykkönen – ja tsatsiki!

Illansuussa saunoin ja uin. Kelluin liplattavassa vedessä ja katselin taivasta. Vesi on lämmennyt sitten edellisen käynnin viikkoa aiemmin.

Saaressa taas!

Ah, pursuan taas iloa kuvata saaren kauniita maisemia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia! Nyt olen täällä jo kauden toisella reissulla, mutta kameran johto jäi kaupunkiin, pannahinen, enkä voi siirtää uusimpia kuvia tietokoneelle. Tässä siis edellisen episodin kuvia parin viikon takaa, jolloin toin äidin kanssa veneen ja nautin olostani täällä viikon ajan. Ihanan, helteisen viikon, jolloin kevät antoi parastaan.

Ensimmäinen kuvasarja on illalta, toinen aamulta. Valo on ihastuttavan erilainen eri vaiheissa päivää. Aamulla aurinko paistaa vielä osittain saaren takaa, ja kalliolla ja rannalla on varjoisaa.

Elän historiallisia aikoja, nimittäin hoidan ensimmäistä kertaa kaikki saaren ”miesten hommat” ihan itse, ilman miehenpuolikastakaan. Päivittelimme äidin kanssa, mihin tässä miehiä tarvitaankaan. Aiemmin täällä on oltu riippuvaisia miessukupuolen edustajista. Mutta koska heitä ei juurikaan enää käy täällä, päätin opetella kaikki nekin jäljellä olevat askareet, joita en aiemmin osannut – tai pikemminkin en ollut yrittänyt; nimittäin kun otin ja kokeilin, osasin! Tällaisiin puuhiin lukeutuvat muun muassa veneen lasku trailerilta, aurinkopaneelin asennus rantaan (sähkökytkentä) ja vesipumpun asennus järveen letkuineen päivineen. Helppoja nakkejahan nuo loppujen lopuksi olivat.

Olen ylpeä itsestäni. Minulle merkitsee todella paljon, etten ole riippuvainen muista ihmisistä vaan pystyn tarvittaessa tekemään haluamiani asioita omin nokkineni. Näin mikään ei estä minua. Jipii!

Veneenvientireissu oli luontokokemuksiltaan käsittämättömän upea. Järvi oli päiväkausia peilityyni, paitsi siellä täällä veden pinta väreili pikkukalojen liikehtiessä sen tuntumassa. Helteisenä iltana kiikaroin kalliolla ja huomasin saimaannorpan päälaen Selkiksen kaislikon takana. Seurasin norpan sukeltelua, ja lopulta se ui salmen läpi. Kun se tuli välillä pintaan, näin sen kiikareilla aivan selvästi. Norppa oli hauskan näköinen ja yllättävän pienikokoinen. Se painoi päänsä veden alle takaraivo edellä ja kuono kohti taivasta niin, että sen sieraimet haukkasivat viimeiset ilmat ennen sukeltamista.

Myöhään illalla auringonkajon hiipuessa järven yli lensi valtava laulujoutsenparvi ja laskeutui Selkiksen taakse. Laskin joutsenet kiikaroidessani, ja niitä oli yhteensä 45! Ne lähtivät jälleen lentoon, ja koko maisema kaikui niiden joikaamisesta.

Taianomaisia kokemuksia!