Yksinkertainen on kaunista

Minulla on ensimmäistä kertaa oma piha. Se on suojaisa etupiha, jossa on toisella puolella lauta-aita ja toisella tuhkapensas-aita (tai jokin sen tapainen). Pihalle paistaa aamulla aurinko, ja myöhemmin siinä on mukavan varjoisaa. Hommasin lokoisan lepotuolin ja siihen paksun pehmusteen. Selkänoja on säädettävä. Siinä sitä kelpaa istua ja katsella puunlatvoja, muun muassa kuusirykelmää. Kuusissa viihtyvät niin oravat kuin mustarastaatkin. Oravien touhuilua on hauska seurata, ja rakastan mustarastaan hellyttävää lurittelua. Mustarastas on lempi-pikkulintuni. (Sen ääni muistuttaa muuten välillä aivan R2-D2:n ääntelyä.)

Otan pihanhoidon rennosti. Pionia hoidan suuremmalla pieteetillä, mutta muuten annan pihan olla oma soma itsensä ja rönsyillä hieman. Kuvat ovat muutamien viikkojen takaa, mutta nyt tuhkapensas rehottaa hurmaavasti, kun siihen on kasvanut uusia nuoria oksia. (Naapurisopua on toki pidettävä yllä, ja aion siistiä tuhkapensaan, kunhan se pudottaa syksyllä lehtensä.) Aidan edustalla puolestaan kasvaa kevätkaihonkukkaa, jossa oli keväämmällä hempeän siniset pienet kukat.

Olohuoneen ikkunan alla kasvavien tuijien keskellä kohoaa tammi ja kiveyksen raoista pilkistelevät rikkaruohot. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Olen tehnyt diilin naapurin eläkeläissedän kanssa. Hän ajaa kesällä ahkerasti ruohoa niin omalta pihaltaan kuin yhteisiltä piha-alueiltakin, ja sama juttu lumen kolaamisessa talvella. Setä tarjoutui ajamaan nurmikkoni (kuulostaapa härskiltä!) ja auttamaan talvella lumenluonnissa, kun hymyilin ystävällisesti ja pohdin ääneen, osaankohan käyttää ruohonleikkuria tai jaksankohan kolata kaikkia lumia, jos tulee kovia pyryjä. Heh! Mukavaa, että täällä saa naapuriapua. Viimeksi ruohon ajettuaan setä mainitsi, että hän jätti pihalla kasvavat pienet, valkoiset kukat kasvamaan, jos sattuisin tykkäämään niistä. Kuinka söpöä!

Muutama päivä sitten olin ihastelemassa kukoistavia pionejani, kun huomasin tiiliseinällä keittiön ikkunan vieressä hätkähdyttävän ilmestyksen. Se oli etusormeni paksuinen kiitäjä (tai jokin), oikea jörrikkä. Siinä se jökötti iltahämärässä eikä hievahtanutkaan, vaikka vein sormeni sen viereen arvioidakseni sen kokoa. Katso nyt sen pulleaa ruumista. Siivetkin ovat hienosti kuvioidut. Kaikenlaista ihmeellistä pieneltä pihaltani löytyykin!

Pioni

Helei, pitkästä aikaa! Innostuin taas kuvaamaan kauniita asioita kevään kypsyessä kesäksi. Olen ottanut kuvia harvakseltaan tässä välissäkin, mutten ole postannut niitä blogiin. Saatan julkaista niitä jälkikäteen, kun hetki koittaa.

Elämä on mennyt vinksin vonksin, kääntynyt päälaelleen, heittänyt häränpyllyä – hyvässä mielessä! Elelen nykyään itsekseni kauniissa, vehreässä paikassa metsän vieressä. Olen onnellisempi kuin koskaan. Elän sellaista elämää kuin haluankin ja teen asioita, joista nautin. Olen lähellä luontoa, mutta lähellä ovat myös uudet ystävät, ihmiset, kulttuuri ja pienehkön kaupungin hauska vilske.

Yllätyin, kun katsoin blogini kävijätilastoja. Blogissani on vieraillut immeisiä poissaoloni aikanakin tasaiseen tahtiin. Kukaan ei ole jättänyt merkkiä käynnistään, mutta kiva, että kirjoitukseni ja kuvani kiinnostavat. Minulla oli aiemmin stressiä tasaisen postaustahdin ylläpitämisestä, koska ajattelin tuota näkymätöntä yleisöä. Nyt tuumaan, että kaikki ajallaan, postailen silloin, kun huvittaa. Tämä blogi on minulle ensisijaisesti itseni ilmaisemista, ja teen sitä lähinnä itselleni. On aina kiva palata jonkin ajan kuluttua lukemaan omia hupajointejaan ja muistelemaan koettuja iloja.

Yksi suuri ilo viime viikkoina on ollut pienellä pihallani kasvava pionipensas. Kun muutin uuteen kotiin, oli syksy, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä suloisuuksia pihallani kasvaisi seuraavana keväänä ja kesänä. Itse asiassa koko asuinympäristöni puhkesi keväällä sellaiseen loistoon, että vallan yllätyin, miten upeaan paikkaan olin löytänyt tieni!

Kesän korvilla pioni alkoi puskea esiin maasta. Olin aivan ihastunut ajatuksesta, että minulla on oma pioni, ja päätin hoitaa sitä huolellisesti. Se kasvoi nopeaa vauhtia. Hankin pensastuet pitelemään pituutta hamuavia varsia pystyssä. Kun aikoi sataa rankasti, kyhäsin pionille häthätää tee-se-itse-sadesuojan: pingotin sadeviitan puutarhatuolin selkämyksestä ruohikkoon sähkövatkaimen taikinakoukkujen toimiessa kiiloina. Olin aika ylpeä rakennelmastani. Pionit pysyivät vahingoittumattomina! Ja kun ensimmäiset nuput vilauttelivat kirkkaan pinkinpunaista väriään, olin myyty. Miten sainkin noin upean, hehkuvan kukan!

En ole aiemmin hoitanut puutarhan kasveja, joten pionista tuli minulle eräänlainen esikoinen. Suhtaudun siihen hellyydellä.

Söpösti nuupahtaneita kukkia

Kuukauden kukkakimppu! Aloin viime vuoden lopulla ostaa kotiin kukkia, ja sykliksi näyttää muotoutuneen suunnilleen kuukausi. Usein ostan kukkia hetken mielijohteesta, kun olen vaikkapa odottamassa bussia.

130215 003

Tähän kimppuun valitsin keltaisia ja oranssinpunaisia gerberoita sekä oranssinpunaisia neilikoita (pieniä sellaisia, lienevätkö ryhmäneilikoita tai joitakin sellaisia). Väriyhdistelmä on ihanan piristävä! Yksi gerberoista alkoi nuupahtaa yllättävän pian, mikä on hieman harmi, mutta samalla se pyöristyi aika söpön näköiseksi palleroksi.

130215 009

Siirryin muuten vastikään freelancerista päivätyöläiseksi! Sain yllättävän työtarjouksen, johon päätin tarttua, vaikken ollut alkuunkaan suunnitellut moista siirtoa. Työskentelen nyt lasten ja nuorten kerholehtien parissa! Uusissa kuvioissa on paljon oppimista, mutta se vain tekee menosta inspiroivaa. Edellisestä päivätyöstäni lähdin prikulleen vuosi sitten sen vuoksi, etten enää kokenut oppivani siitä mitään uutta.

130215 010

Ensimmäiset pari päivää uudessa työssä olivat henkisesti hieman kaoottisia tällaiselle erityisherkälle, mutta tilanne on helpottanut yllättävän nopeasti. Työtä toki riittää ja tulee riittämään vastaisuudessakin, vaan kun asiat ovat pään sisällä suhteellisen hyvin järjestyksessä, runsaastakin työmäärästä selviää.

130215 001

Toivotan sinulle vielä hyvää ystävänpäivää! Kivaa, että olet mukana. :)

130215 005

Kuihtuvaa

Ostin pari päivää sitten neilikoita, ja kukkakaupan täti asetteli niiden seuraksi kauniita varsia, joita hän kutsui leikkisästi rikkaruohoiksi. Neilikat ovat vielä voimissaan, mutta ”rikkaruohot” alkavat kuivua. Samalla niiden päät kiertyvät somaksi kiharaksi.

230914 069

230914 071

230914 077

Neilikat ovat lempileikkokukkiani. Yksinkertaisia mutta kauniita.