Nuuksion Korpinkierros

Teimme pari viikkoa sitten sunnuntairetken Nuuksioon. Kävelimme Korpinkierroksen, jonka pituus on n. 8 km.

140915 003

140915 008

Oli varsin lämmin päivä, ja näkyvissä oli vasta ruskan ensimmäisiä merkkejä. Liikkeellä oli paljon ihmisiä. Monet heistä olivat varustautuneet meihin nähden todella heppoisesti, ja tuumimme, että Nuuksio on varmaankin monille lähistöllä asuville silkka lenkkeilypaikka, jonne menosta ei oteta turhaa stressiä. Me olimme varautuneet hieman järeämmin. :) Sitä en voi lakata ihmettelemästä, että ihmiset metelöivät kansallispuistossa kuin baarissa – juttelevat ja nauravat kovaäänisesti ja jopa kiljuvat. Itse haluaisin kuunnella luontoa ja aistia hiljaisuutta ja rauhaa! Mutta kenties Nuuksio on joillekuille vain arkinen oleskelualue.

140915 017

Pidimme puolivälissä matkaa evästauon ja paistoimme Trangialla makkaraa. Tulentekopaikoilla oli niin paljon porukkaa, ettei sekaan viitsinyt ängetä. Hyvä, että olimme ottaneet mukaan retkikeittimen.

140915 022

140915 012

140915 033

140915 026

Peikko nautti kahvia kuksastaan.

140915 055

Korpinkierroksen varrella on useita lampia. Oli niin tyyntä, että ilta-auringon värjäämät puut kuvastuivat vedestä täydellisenä peilikuvana.

140915 049

140915 050

140915 062

140915 065

Mukavan leppoisa retki! (Vastapainoa Nuorttille, heh!)

Mainokset

Kuihtuvaa

Ostin pari päivää sitten neilikoita, ja kukkakaupan täti asetteli niiden seuraksi kauniita varsia, joita hän kutsui leikkisästi rikkaruohoiksi. Neilikat ovat vielä voimissaan, mutta ”rikkaruohot” alkavat kuivua. Samalla niiden päät kiertyvät somaksi kiharaksi.

230914 069

230914 071

230914 077

Neilikat ovat lempileikkokukkiani. Yksinkertaisia mutta kauniita.

Uunijuurekset

Toteutin pitkään hautuneen aikomukseni tehdä uunijuureksia. Näistä tuli oitis yksi suosikkilisäkkeistäni! Söimme juureksia paistetun lohen, pienen luumusalaatin ja erilaisten siementen kanssa. Aineksina voi käyttää monenlaisia juureksia. Itse en tällä kertaa käyttänyt valkosipulia, koska en halunnut syödä sitä lohen kanssa, mutta normaalisti se sopisi juuresten sekaan oikein hyvin.

230914 062

Uunijuurekset (n. 4 annosta)

  • 2 – 3 porkkanaa
  • puolikas lanttu
  • 2 punajuurta
  • ruusukaaleja
  • 1 sipuli
  • (2 valkosipulia)
  • mausteita (itse käytin pelkkää Herbamarea, mutta tilalle sopii suola, pippuri, timjami jne.)
  • rypsiöljyä

Pilko porkkanat, lanttu ja punajuuret n. 2 cm x 2 cm -kokoisiksi paloiksi. Pilko sipulit muutamaan osaan. Leikkaa ruusukaaleista kannat pois ja puolita kaalit, jos ne ovat isoja. Pane ainekset uunivuokaan ja ripottele päälle mausteita. Norota päälle öljyä sen verran, että kun sekoitat ainekset, niihin kaikkiin tarttuu öljyä mutta sitä ei jää yli eikä valu vuoan pohjalle lammikoksi. Paista 200 asteessa 30 minuuttia ja jatka paistamista 175 asteessa 20 – 30 minuuttia.

Helmineulelapaset ja helppo ohje

Tein helmineulemyssyn pariksi lapaset. Ne syntyivät mukavan nopeasti, parissa illassa! Halusin tehdä aivan yksinkertaiset lapaset, joiden kämmenselkään taiteilisin helmineulepinnan.

230914 051

Löysin Drops Designin ohjeen, joka vaikutti sopivalta. Lapasten neulominen oli minulle aivan uusi juttu, ja suhtauduin erityisesti peukalon tekemiseen aluksi pe(uka)lonsekaisella kunnioituksella. Ohjeen selitys kiilapeukalosta vaikutti monimutkaiselta, ja yritin etsiä vinkkejä siihen, miten peukalosta suoriutuisi mahdollisimman helpolla. Yhteishyvän sivuilla oli eri peukalotyyppien ohjeet, ja aukkopeukalo vaikutti aloittelijalle sopivalta. Joidenkin mielipiteiden mukaan kiilapeukalo istuisi kuitenkin paremmin, ja niinpä kävin rohkeasti perehtymään Yhteishyvän kiilapeukalo-ohjeeseen. Suunnittelin itselleni selkeän ohjeen, ja julkaisen sen tässä. Kenties joku muu aloittelija hyötyy palikkaohjeesta!

(Sivuhuomio: Drops Designin ohjeissa neuvotaan järjestään tekemään lisäyssilmukat langankierrolla. Tämä kuitenkin jättää neuleeseen ikävän reiän, vaikka silmukat neuloisi seuraavalla kerroksella kiertäen, ja olenkin todennut, että lisäykset kannattaa tehdä nostamalla lanka puikolle kahden silmukan välistä ja neulomalla se kiertäen oikein – paitsi jos on kyse pitsineuloksesta, jossa tarkoituksena onkin tulla reikä. :)

230914 050

Lapaset – ohje aloittelijalle

  • koko: keskikokoinen naisen käsi
  • puikot: 4 mm:n sukkapuikot
  • lanka: esim. Garnstudion Drops Nepal, 100 g
  • neuletiheys: 19 s x 25 krs = 10 cm x 10 cm

230914 053

Lapasen kämmenosa:

  • Luo 2 puikolla 40 s. Siirrä s:t 4 puikolle.
  • Neulo 1 krs oikein.
  • Neulo 2 o, 3 n -joustinneuletta 5 cm.
  • Aloita kämmenosan neulominen. Kavenna 1. krs:lla kullakin puikolla 1 s neulomalla puikon lopussa 2 s oikein yhteen. Kavennat siis yht. 4 s.
  • Huom.: Vasemman käden lapasessa mahdollinen koriste, esim. helmineule, tehdään 3. ja 4. puikolle ja oikean käden lapasessa 1. ja 2. puikolle.
  • Kun koko neuleen pituus on 9 cm, aloita peukalokiilan lisäykset: Vasemman käden lapanen: Neulo 1. puikon silmukat ja 2. puikon silmukoita niin pitkälle kunnes jäljellä on 3 s. Lisää 1 s, neulo 1 s, lisää 1 s, neulo 2 s. Tee lisäykset samoihin kohtiin (jo lisättyjen silmukoiden ympärille) joka toisella krs:lla yht. 5 kertaa. Peukalokiilaan tulee siis 11 s. Oikean käden lapanen: Neulo 1. ja 2. puikon s:t ja 3. puikolta 2 s. Tee lisäykset seuraavan s:n ympärille. (Lisäysohje: Nosta lanka silmukoiden välistä puikolle ja neulo se kiertäen eli takakautta oikein.)
  • Siirrä peukalokiilan s:t apulangalle.
  • Jatka sileällä neuleella. Lisää 1. krs:lla apulangan silmukoiden tilalle 1 s kämmenen sisäpuolelle.
  • Kun koko lapasen pituus on n. 22 cm, lisää yksi silmukkamerkki ennen 1. ja toinen ennen 18. s:aa.
  • Kavenna 1. krs:lla kummankin merkin molemmin puolin 1 s. (Kavennusohje: Aloita 3 s ennen merkkiä. Neulo 2 s oikein yhteen, neulo 2 o (merkki jää näiden 2 s:n keskelle), nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o, vedä nostettu s neulotun yli.) Huom! Jos neulot kämmenselkään esim. helmineuletta, älä neulo sitä enää kavennettavien silmukoiden väliin vaan neulo sen sijaan oikeaa (voit kuitenkin jatkaa helmineuletta varsinaisen kämmenselän alueella niin pitkään kuin kämmenselän silmukoita riittää).
  • Kavenna samalla tavoin vielä joka toisella krs:lla 2 kertaa ja sitten jokaisella krs:lla niin kauan kunnes jäljellä on 8 s.
  • Neulo seuraavalla krs:lla kaikki s:t pareittain oikein yhteen.
  • Katkaise lanka, vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä aukko umpeen.

Peukalo:

  • Ota apulangalla olevat s:t 3
    puikoille siten, että peukalon tyven molemmin puolin olevilla puikoilla on 3 s ja kolmannella puikolla 5 s. Poimi peukalon tyvestä kahdelle puikolle 2 s.
    Tällöin kaikilla puikoilla on 5 s ja peukalossa on yht. 15 s.
  • Neulo sileää neuletta suljettuna neuleena, kunnes peukalo on melkein kokonaan piilossa.
  • Neulo kaikki s:t pareittain oikein yhteen 2 krs:lla.
  • Katkaise lanka, vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä aukko umpeen.

230914 052